keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Ihanaa postia, vanhoja leluja ja urasuunnitelmia



Tässäpä päivänä eräänä tein tilauksen Ateljee Idylliin ja tänään sain noutaa paketin postista.

En malta olla esittelemättä saamiani ihanuuksia, jotka kylläkin lähtevät pian eteen päin..

Tilasin tauluihin saajien nimet ja toiseen päivämääränkin, jotka olen nyt sitte blurrannut ihan ite vapaalla kädellä. Siitä siis epämääräisyys yläreunoissa. Toivon,että tekijä ei pahastu tästä :)

Pakettiin oli kietaistu ihana nauha :)


Avain lähtee toukokuun loppupuolella ystäpariskunnallemme tuparilahjaksi heidän uuteen kotiin.


Isoäidin jälkiruoka myös toukokuun lopussa toiselle ystäväpariskunnalle häälahjaksi.


Ja vielä kuva yhdessä :)

Taulujen ympärille oli vielä kietaistu ihanat nauhat rusetille, joita en raaski poistaa. Kietaisen vain sellofaaniin ja nauhalla kiinni. Niin kauniita :)

Ja nämä meikäläisen kuvan laaduthan ovat taas tietysti mitä sattuu, mutta oikeasti ovat kyllä tosi kauniita ja laadukkaita.

Kaunis Kiitos MariaK!

***

Viikonloppuna löysin meidän ulkovarastosta jotain vanhaa ja arvokasta. Nimittäin minun vanhoja leluja. Siellä ne olivat muovipussissa perähyllyn perällä. Siitä, miten ne ovat sinne joutuneet ja milloin, ei kennelläkään ole harmainta aavistustakaan. Herää tietenkin kysymys, että olisiko tarpeen siivota varastoa tiuhempaan. Ja vastaus olisi tietysti, että kyllä olisi. :)

Vanhoja, "hiukan" kärsineitä junanvaunuja. Missähän lie veturi?

Sekä palikoita. Ihan vauvaikäiselle. Taidankin tehdä palikkatestin pienimmälle kummipojalle jahka hän seuraavan kerran meille tulee.. :D

Ihania siis nämäkin. Ja junanvaunuista mulla on ihan selkeitä muistikuvia omasta lapsuudesta. Ja tuoreempia muistoja, kun murkut pienenä noilla leikkivät.

Urasuunnitelmat ovat sillä mallilla, että pärähtävät jo käyntiin ensi viikon alusta. Sain harjoittelupaikan uudelle ja mielenkiintoiselle alalle. Hyvä päästä ensin katsastelemaan, sovellunko tosissaan alalle...tai toinen vaihtoehto että ensin lukisi ammatin useita vuosia ja sitten toteaisi alan vääräksi..näinkin on kuulemma käynyt :)

Hyvillä mielin siis lähden uudelle tielle ja sangen kiitollinen olen tästä mahdollisuudesta joka minulle on suotu.


3 kommenttia:

Lezzie kirjoitti...

Ihania nuo lahjat. Onnea uudelle uralle! Toivon mukaan se on sellainen mistä pidät. Vanhat puulelut ovat tosi hellyttäviä. Meilläkin on vintillä tallessa lasten leluja jonkin verran. Hyvää loppuviikkoa!

Sanna-Mari kirjoitti...

Ompa hieno toi lelulöytö! Vähänkö siistiä sun sitten joskus kaivella lastenlasten leikkeihin noi kun ne tulee kylään!
Hyvä toi kokeilumahdollisuus. Käytännössä sen huomaa. Itte opiskelin ennen Tipun syntymää uuden ammatin ja se meni aika hauskasti :P Työkkärin ammatinvalintatesteissä tuloksena, että ei ikinä tätä alaa,meni joku kuukausi kun hoksasin, että koulutus alkais ja eikun hakemaan. Psykologisista testeistä sitten läpi erittäin sopivana alalle. Oikeita töitä en oo vielä päässy tekeen muuta kun yhden kesätyön verran ennen valmistumista, mutta kyllähän niissä useen viikon harjotteluissakin näki sitä mitä se työ oikeesti on, teoria kun on aina vähän jotain muuta... Lykkyä uran vaihtoon!
Ihanat lahjat oot tosiaan keksiny!

Marika kirjoitti...

Kiitokset Lezzie ja Sanna-Mari!
Vanhat lelut ovat tosiaan aarteita.Harmi,kun usein hukkuvat jonnekkin matkan varrella..

Ja tämän alanvaihto on kyllä kutkuttavan mielenkiintoista. Luulempa jos en nyt sitä alaa vaihtais niin tuskimpa enää myöhemmin..

Lahjat ovat kyllä tosi mieluisia.Ilo antaa! :)