sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Hopeaa



TUL:n avoimet ryhmätanssin mestaruuskilpailut
26.2.2011
Seurasarja


HOPEAA!
Jippii!
Tää yks on kantanu selkä vääränä mitaleita kotiin koko helmikuun... :))

perjantai 25. helmikuuta 2011

Petsamolaiset


" Ei ollut vaihtoehtoa. Oli lähdettävä, oli sopuduttava uuteen, löydettävä omat juurensa elämän evakkotaipaleella. Tässä herkässä ja syvällisessä kertomuksessa aukeaa pohjoisen naisen todellisuus. Piirtyy mieleenpainuva kuva Saarasta, joka urheasti elää omaa aikaansa, naisen ja äidin osaa tunturien takana itsenäisten mahdollisuuksien tuolla puolen."

Kirjan alussa Saara on lapsi. Saara kulkee äidin mukana koti - ja pihatöissä. Saara leikkii omia leikkejään milloin pirtin lattialla, milloin kaivon takana. Äiti on aina lähellä, äiti on lempeä. Äidin olkavarteen on ihana painautua, äidin kanssa on ihana jutella. Äidillä on kainalossa pikkuveli.
Miehet ovat sodassa. Niin myös Saaran isä.
Huoli miehistä jäytää koko kylää, mutta toivo ei sammu koskaan. Ja niin tulee Saaran isäkin sodasta lomille. Ja monta kertaa tuleekin, pirtti täyttyy pikkuhiljaa lapsista. Saara vanhimpana auttaa äitiä minkä voi ja osaa.
Ja niin tulee päivä jolloin on lähdettävä. Ei auta. Jää haravat puun runkoon nojaamaan, vastat saunan kattoon roikkumaan ja pyykit narulle. Jää lasten talvivaatteet komeroon ja sydän, sydän jäi siihen kotipellon laitaan odottamaan takaisiin paluuta. Koti.

"Suomi - neito näytti nyt kuin korttiannoksilla eläneeltä; kapeampi oli entisestään. Oli viillelty viipaleita kyljistä, aimo kimpale kevennetty hameenhelmaa ja toinen käsivarsi kokonaan riipaistu pois."
"Ja väkeä lappoi uusien rajojen takaa,aikatauluttomat evakkojunat purkivat sisuksistaan loputtoman määrän nuutuneita matkalaisia, nyytit käsissään, lapsilaumat ympärillä. Äkeissään olivat ihmiset. Mitä noista nyt tänne purettiin, olihan Suomenmaassa kyliä. Mitä lienevät koko evakot. Kolttia ja lappalaisia, lipeväkielisiä karjalaisia. Siivottomia eläjiä, poronpurijoita."
Kerjuulle oli lähdettävä.
Niin Saarakin matkaa äitinsä ja pikkuveljiensä kanssa ovelle kysymään, josko saisi makuupaikan. Edes talven yli. Vähempikin riittäisi.
On nieltävä ylpeytensä, seisottava pää pystyssä. Silloinkin, kun vastaus on ei, vaikka Saarakin, vaikka lapsi on, näkee että tilaa olisi. Ei kelvannut edes äidin raha.
Ja niin tulee tuttu mies ja vien Saaran äitineen ja veljineen kotiinsa. Pirtti on pieni ja ahdas ja talon omatkin lapset siellä könyävät. Mutta hyvin mahtuu. Ja sopu sijaa antaa.
Lapset sairastavat koko pitkän talven kukin vuorollaan. Kurkkumätä.
Kun Saara vähän toipui, otti mummo hänet mukaansa taas kerjuulle. Josko maitoa saisi ostaa. Enhän mie iliman, on miulla rahhaa. Isättömät lapset juoksee pihalla, josko tytönkin saisi terveeksi. Mutta ei, ei kelvannut mummonkaan raha. Mummo ja Saara itkivät kotimatkan yhdessä.
Ja niin osoitettiin paikka. Tämä on teijän, tähän saatte rakentaa. Ja isähän rakensi.
Maaperä oli karua. Omin käsin raivasi ja raastoi.
Metsäkin vierasta, ei riistalintuja. Jäniksestäkin vain jäljet ja hirvestä kalutut lepänvesat.
Mutta niin nousee talo. Myöhemmin voi laajentaa.
Peltojakin jo suunnitellaan, tulevat kyliltä koneineen jängän kimppuun. Leimaajatkin käyvät metsässä. Savottaan päästään ensi talvena jo kaksissa miehin. Vanhimmalla pojalla viimeinen vuos koulua. Ehkäpä tämä tästä...
Pieniä sisaruksia tulee lisää ja Saara elää hetken huoletonta nuoren tytön elämää. Käy kylillä näytelmä kerhossa ja lukee tai kirjoittaa yömyöhät.
Kunnes äiti kuolee.
Saara on neljäntoista, kun hänen lapsuutensa loppuu.
Hänen on täytettävä äitinsä paikka. Kovin ovat suuret saapaat, mutta vaihtoehtoja ei ole.
Saarasta tulee hiljainen, tiukka, työteliäs nainen.
Hän juoksee navetan, savotat, puut liiteristä. vedet kaivosta. Laittaa ruuat, nostaa potut. Hoitaa kaikki pienemmät sisarensa. Valvoo yöt pienten kanssa. Jos hän itkee, itkee hän salassa. Piilossa navetan suojassa. Nojaten karsinan pienaan, vasikan mäyhätessä hänen hiuksiaan. Vaihtoehtoja ei ollut.
Niin vierii vuodet. Saara hoitaa työt ja auttaapa naapuriakin hädän tullen. Koti alkaa tuntua kodilta. Tapaileepa hän naapurin poikaakin, Ristoa, joka lopulta Saaran pieniin päin laittaa. Ei ole pojasta vastuun kantajaksi. Siinä Saara poikansa hoitaa kuin sisaruksensakkin. Riston äiti sujauttaa tämän tästä Saaran käteen sukkaparin pojalle, Riston isä keikuttaa poikaa jalallaan aina käydessään. Saaran oma isä ei koskaan. Mokomakin tyärlunttu. Kenen kanssa lie losunnu. Poika kutsuu Saaraa Saaraksi.
Vanhimmat velipojat kasvavat jo miehiksi. Käyvät armeijan ja lähtevät omille teilleen. Yrittävät Saaraakin houkutella, mitä sie täällä? Viimeset Petsamolaiset kun kaatuu, tästä kyläpahasesta ei jää mittään jälelle. Nyt olis viisain lähteä. Kun vielä pääsee.
Mutta mihimpä Saara. Lapsineen. raihnaisine isineen.
Niin vain aika kiitävi ja lopulta Saarakin on lähdössä. Jakaa pienen omaisuutensa kyläläisille, jos joku vaikka vähän maksasikin. Naapurin emäntä saa parhaimman maton.
Isä ei kestä katsoa, kun omaisuus on levitelty pitkin pihaa. Kohta tulevat kyläläiset niitä penkomaan. Isä lähtee kävelylle. Tuo vanha ja kumara mies. Ei täytä hartiat enää paitaa, vaan löysänä päällä roikkuu. Kävelee mehtän reunaan ja siihen tuupertuu. Ei nouse enää. Ei näe koskaan enää rakasta Petsamoaan.
Ruotsi on Saarankin matkan pää. Velipoika on jo asunnon järjestänyt.
Ruotsi on toiveita täynnä, uusi alku. Työtäkin lupasivat.
Taloa Saara ei myy. Ompahan paikka mihin palata. Jos on tarvis.

Sota oli kuin Jäämeren kylmä aalto.
Se vei mennessään.
Kaipuu Petsamoon ei kuole koskaan.

Huih, kirja oli todella koskettava.
Siinä on minun tarinani, minun perintöni, jota en oikein osaa vaalia.
Tämä kirja kuitenkin herätti jälleen kaipuun sukujuuriini.

Niin joutui lähtemään minunkin mummoni Petsamosta. Pakkasi vähäisen omaisuutensa ja lapsensa. Isäni isä oli sodassa.
Evakko tie oli varmasti pitkä ja raskas. Tuolla evakkotiellä syntyi isäni.
Niin osoitettiin paikka heillekkin ja nousipa siihenkin talo.
Minun mummula. Meidän nykyinen kesämökki :)
Isäni isä sen rakensi. Kylän miehiä lie apunaan, kun ei omista vielä töihin ollut.
Koskaan vain ei talo tullut valmiiksi. Isäni isä kuoli isäni ollessa 11vuotias. Siihen loppui hänen lapsuutensa. Hänen oli vanhimpana poikana täytettävä isänsä saappaat. Vanhin siskoista oli jo lentänyt pesästään.
Helppoa tuskin oli mummullakaan, yksin lasten kanssa.
Niin se kului myös heidän aika ja lapset kasvoivat aikuisiksi.
Ruotsi myös houkutti mummuni lähtemään, kaksi aikuista poikaa mukanaan.
Aikansa siellä viihtyivät, mutta koti - ikävä vei vuosien saatossa voiton.
Mummu palasi kotiinsa ja asui siinä yksin kuolemaansa saakka.
Ja niin palasivatpa myös pojat perheineen. Suomeen.

Isäni tapasi Ruotsissa äitini, joka oli omien seikkailijensa kautta sinne päätynyt.
Minä synnyin Ruotsissa, mutta olen Suomalaisten vanhempieni
Suomalainen tytär.

Vietin suuren osan lapsuudestani mummulassa. Muistan mummun touhukkaana ja räväkkänä maalaisnaisena. Huivi päässä ja esiliina edessä. Laskisanko toisessa kädessä ja toisessa sylillinen halkoja. Aina menossa, aina tekemässä.
Illalla virkkaamassa, saunan päälle.
Muistan mummuni istumassa pirtin pöydän ääressä.
Katse suunnattuna tielle. Omissa maailmoissaan.
Ikäistään vanhemman näköinen, kurttuinen, laihtunut.
Harmaat, ohuet hiukset hapsottivat huivin alta...
Mitähän mummu mietti?
Kaipasiko hänkin Petsamoon?
Sitten mummu huokaisi syvään, huomasi minut ja sanoi,
keittämmä Marika kahvet, nousi vaivalloisesti.
Mitäpä minä kahvesta, mutta mummulla oli myös mehua...
Mummuni kuoli ollessani 11vuotias.
Minun ei tarvinut aikuistua.

Miellyttävä, mielenkiintoinen ja terve tutustuminen omiin juuriini.
Niin monta asiaa ymmärrän nyt paremmin...
En tiedä, sainko purettua kirjan korutonta henkeä tähän,
mutta yritystä oli.
Aiemmin en ole tehnyt kirjallisia postauksia,
mutta tämäpä olikin sen arvoinen.
Myös vaivan. Sillä tähänhän menikin tämä vapaa aamupäiväni,
jos nyt kuitenkin yrittäis vähän siivotakkin... :))










keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Rautalanka sydän



Löysin Hahtuvan heijastus - blogista oivallisen idean:
Rautalanka sydämmet.

Nina oli tehnyt todella kauniita ja mitä erilaisimpia sydämmiä.
Tämä meikäläisen tekele ei paini samassa sarjassa.. :)
Mun rautalanka oli aivan liian ohutta
ja se taipui hankalasti virkatessa..
Mutta kuten sanottu,
idea on aivan loistava ja tulen paneutumaan asiaan ajan kanssa.
Kiitos! :)

Nykyisin tulee ostettua kukkia ihan isselle.
Piristävät päivää kummasti! :)


Aloitin maanantaina harjoittelun hoivakodilla.
Täytyy sanoa, ettei tässä kyllä perhettä liikoja näe,
kun iltavuoroa tekee.
Onneksi nyt on vain kyse muutamasta viikosta...
Uutta vuorotyö ei minulle ole,
mutta jotenkin taas ihan pikkasen ahistaa...


tiistai 22. helmikuuta 2011

Kastejuhla



20.2.2011
Poikani kummityttö Aada.


Kun on oikein pieni
voi istua lumihiutaleille,
liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

- runoilija lie tuntematon?

Onnea ja Siunausta hänen tielleen!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Tyttäreni Tuulihattu



Syntynyt 29.11.1996
Kun oli hänen syntymäpäivänsä,
(siis todellakin viime marraskuussa)
unohdin tehdä postauksen.
En minä syntymäpäivää unohtanut,
kuinka olisin voinut?!!,
mutta postaus unohtui, totaalisesti.
Myönnän. Tunnustan. Syyllinen!

Tuo tyttäreni tulisielu.
Toisena hetkenä ylitsevuotavaa rakkautta,
toisena tulta ja tappuraa.
Touhukas.
Oikeudenmukainen.
Herttainen.
Oikukas.
Leiskuva.
Äänekäs,
niin hyvässä kuin pahassa.


Toisena päivänä ylimmät ystävykset
- toisena taas ei....
On rankkaa olla murkku,
on rankkaa olla myös murkun äiti...

lauantai 19. helmikuuta 2011

JääRuusut


Nämä synttärilahjaksi saamani ruusut
alkoivat olla jo tosissaan loppu metreillään.
Jäädyttämisen ideaa olen lukenut useistakin blogeista
joten tuumasta toimeen.
Vettä vuokaan ja kukat perään...
Näin jälkiviisaana asiaa pohdittuani,
oisin voinu laittaa kukat toisinpäin ja vain vähän vettä ja jäädyttää.
Sitten olisin lisäny vettä ja jäädyttänyt uudelleen..
Ruusut eivät siis olisi kelluneet vaan jäätyneet juuri oikeaan kohtaan,
kun vuoan kumoaa.
Niin, en tiedä toimiskohan, mietiskelin vain... :))

Yksi tyhjä maitopurkki löytyi ja sinne myös ruusun tökkäsin...
Ei oikein onnistunu!
Purkki oli kaatunu yön aikana, kun purkin pohja oli pyöristynyt...
Osittain siis rikki koko palikka :)
Oiskohan tähän jollakulla vinkkejä?
Miten saa jään pysymään kirkkaana?
Varmaan purkki täytyy pönkätä jotenkin pystyyn ettei onnettomuuksia satu...
Koulussa näin taidokkaita jäätulppaaneja.
Ne olivat täysin kirkkaita
ja kertakaikkisen upeita!

Omalla tavallaan kuitenkin ihan nättejä mielestäni..
ja ainakin persoonallisia :)))


Jos illalla laittais kynttilän tuohon keskelle palamaan...


Mukavaa lauantaita! :)

torstai 17. helmikuuta 2011

SydänSukka


Mummo se ilahdutti meitä taas iloisesti kutomuksillaan:
Sydän villasukat.
PikkuTytölle!


Mitkä värit...


Vimppa kuva ei oikein onnistunu,
mutta parhaiten näkee,
kun ovat jalassa..

Kiitos!!
PikkuTyttö laittaa nämä jalkaansa tänä iltana,
kun menee Ystävänpäivä kutsuille,
jotka peruttiin viime maanantaina
sairastumisen vuoksi.
Viemisinään hän vie ihan yllättäin virkatun sydämen
ja sydäntötterön.
Kortin askarteli itse,
sydämen muotoisen :))

Kannattaa käydä testaamassa
Sydämesi ikä täältä.
Minä kävin...

Mukavaa torstai - iltaa!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Kestävää kehitystä



Jouluksi väännettiin PikkuTytön kanssa
syämmellisiä tötteröitä.
Nyt ne tötteröt matkaavat maailmalle
ystävänpäivä tervehdyksinä.
Sisään sujautettiin Omar - ja Dumlekarkkia.

Kestävää kehitystä :))



Näitä syämmiä on tullut tehtyä lukuisia..
Näitä ovat saaneet niin PikkuTytön kaverit synttärilahjan kyljessä kuin Tuulihatun ystävät.
Näitä olen jaellut tuomisina ja viemisinä...
huomenna jakelen viimeiset tältä erää.
Tuntuu, että alkavat pursuamaan jo korvista minullakin...
Aikansa kutakin!

Huomenna tuskin ennätän postailemaan joten
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

tiistai 8. helmikuuta 2011

Onnellisuutta ja kiihkeää rakkautta


Tässähän kävi nyt niin,
että tämä blogaaja täytti vuosia eilen :)
Kukkia lahjaksi toivoin ja kukkia myös sain.
10 keltaista ruusua..


Heti ruusut saatuani hyökkäsin koneelle katsomaan
mitä ruusu tarkoittaa,
mitä keltainen väri tarkoitaa
ja mitä kymmenen kpl tarkoittaa...
Mieheni ilme oli sanoinkuvaamaton.
Hyvissään ostetut kukkasetko voivat sisältää
jonkin salaisen koodin?


Kyllä.
Ruusu, ja nimenomaan keltainen tarkoittaa ONNELLISUUTTA.
10 kukkaa tarkoitta: HALUAN TEHDÄ KAIKEN HYVÄKSESI.
Keltainen tarkoittaa: KIIHKEÄÄ RAKKAUTTA.

Vähän vaihdellen nuo merkitykset,
riippuen mistä katsoo.
Minä katsoin wikipediasta ja Syväsen kukkakaupan sivuilta.
Wikipedia kertoo keltaisten ruusujen merkitsevän USA:ssa hiipuvaa
tai platonista rakkautta.
Saksankielisissä maissa ne voivat tarkoittaa mustasukkaisuutta tai uskottomuutta.
Jotain tuommoista oli minullakin mielessä,
kun asiaa selvittelemään lähdin..

Mieheni tietenkin tarkoitti noita ensimmäisiä vaihtoehtoja valintaansa suorittaessaan :))

p.s. Kannu kirppislöytö viime sunnuntaina hintaan 2 €


sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Weekend



Lauantaina lasketeltiin.
Päivän retki Suomen eteläisimmälle tunturille.
Akkaporukalla. Mummo kaapattiin kuskille kaveriksi.


Yksi meni laudalla,
toinen suksilla.
Pakkasta tunturin juurella -14 ja tunturin laella - 18.
Hyytävä viima,
luntakin sateli.
Mutta tyttöjä se ei hidastanut,
mäet laskettiin sileiksi.
Huoltojoukot sitä vastoin meinasivat vähän hyytyä...

***
Sunnutaina aamupäivällä PikkuTytöllä harkat.
Viimeiset ennen kenraaliharjoitusta,
loppukuusta on suuri esiintyminen, kilpailu :)
Paikalla oli koko seura, vauvasta vaariin.
Tavan omaisesti tytön sinne vein ja saavuin tiettyyn aikaan hakemaan..
Yllätys oli suuri, kun hän pokaali kädessä vastaan asteli.
Mitä, mitä..
Tytär kertoo: Ne sano että jaetaan vuoden urheilija palkinto ja sitte ne sano mun nimen ja kaikki alko taputtaa...ja sitten mun piti mennä sinne eteen ja sain nämä..
Seuran puheenjohtaja ja ryhmän ohjaaja yhteen ääneen suuna päänä tulivat ja selittivät kuinka ahkera, tunnollinen ja iloinen tyttäreni on ollut...
Ujoudestaan huolimatta osoittanut suurta reippautta
ja ylittänyt itsensä syksyn aikana useita kertoja...
Varmaan oli jotain muutakin,
mutta en muista.
Liikutuin,
nieleskelin...
Salamavalot olivat räpsähdelleet
ja lupa kysyttiin kuvan julkaisemiseen.

Pokaali on kiertopalkinto,
jossa lukee: Reipas Urheilija.
Tyttäreni nimi on kaiverrettu muiden nimien jatkeeksi..
Kiertopokaali palautetaan joulukuun lopussa seuralle.
Kipsitaulu jää itselle.
Takana lukee Reipas Jumppari 2010 sekä tyttäreni nimi.



Kotimatkalla autossa tyttäreni kysyy:
Äiti, miksi minä sain palkintoja?
Tyttäreni kävi vain reippaasti ja ahkerasti jumpassa.
Ja ilmeisen aktiivinen on ollut.
Emmepä me tienneet mitään suurta tehneemme
tai tyttäreni tiennyt erityisen reipas olevan...
Emme edes tienneet palkintoja jaettavan,
saatikka että tänään...
Mutta kylläpä lämmitti!
Kotona joimme koko perheen kera
Pokaalikaffet sekä sankarin nimipäiväkaffet höystettynä laskiaispullilla ja Runebergintortuilla :)
Hyvillä mielin jatkuu tämä tavallinen sunnuntai..