sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Palmusunnuntai

Radiossakin se sanottiin: Tänään lähtevät pienet noidat liikkeelle..

..no niin lähti meiltäkin kaksi pientä ja innokasta trullia matkaan silmät loistaen (ja näin minäkin opin blurrauksen salat..)


Ihan tavis munia olin varannut paljon..virpojia ei käynyt kuin yhdet näiden omien lisäksi..saivat sitten useamman! Ja ruohot olen saanut kasvamaan ja ne ihan oikeesti kasvaa :) Ohraa laitoin eka kertaa myös, mutta perästä päin. Se ei vielä näytä elon merkkejä. Huomenna (minä lupaan,lupaan) kaivan sen iänikuisen pääsiäispussin sieltä yläaulan komeron viimeistä perähyllyltä ja ilolla (minä lupaan,lupaan)levittelen ne PikkuTytön kanssa ympäri kotia sinne ja tänne. Ihan mihin vain kansa tahtoo.. :) Lupaan. Juu.

***
Jokin kumma väsymys vaivasi tänään. Jokohan se on itselläkin sitä kevätväsymystä, josta saanut lukea useammastakin blogista? Kevät vain tuntuu hyvin kaukaiselta näillä leveysasteilla..täällä on satanut eilisen päivän ja tänään aamusta iltapäivään Lunta, Lunta..voikohan lumisokeutua ihan vain siitä, että ulos katsoessaan ei ole nähnyt moneen kuukauteen mitään muuta kuin kaunista, valkoista Lunta :) Noh, pieni toivonkipinä keväästä: mielestäni tämän iltapäivän viimeiset sateet eivät olleet lunta vaan räntää..ja Se Jos Mikä on varma kevään merkki. Onhan?
Väsymystä kuitenkin ja tavoistani poiketen otin päikkärit, kun PikkuTyttö oli keverinsa synttäreillä..tavoistani poiketen viikonloppuna, vapaalla. Silloin en koskaan tarvitse päiväunia. Arkena töistä tultuani en mitään muuta tarvitsekkaan!!
Nyt kai uskaltaa jo ääneenkin sanoa, että se työ jota olen tehnyt vuosikausia on taakse jäänyttä elämää..toivottavasti!!! Työt kuitenkin loppuivat ja tunnen vain ja ainoastaan Suurta Helpotusta. Tällä hetkellä olen kesälomalla :D Ja sitten puhaltaakin Uudet, Raikkaat tuulet!
Niin, että bikinit päälle ja rantsulle kesälomasta nauttimaan :D :D

p.s. Virpojien saaliit olivat valtaisat! Harkitsen vakavasti itsekkin (suklaan ystävänä) ensi vuonna starttaavaani virpomaan..en vain tiedä, riittäisikö naapuristolla vielä siihenkin huumoria.. :D


2 kommenttia:

Sanna-Mari kirjoitti...

Meillä kävi kanssa yks porukka, jossa oli yks vähän vanhempi virpoja. Oli komee kissa-asu ja naama maalattu.
Voishan se naapurien naama vähän venähtää jos menisit vitsaa oven taa heilutteleen :D Kannattaa kokeilla :D

Hyvää kesälomaa! :)

Ai niin se kevätväsymys, eka kerran nyt jostain luin, että sellasta on oikeesti olemassa ja se johtuu hormoneista kun valo lisääntyy :-O Oon luullu, että hörölöröö vaan ne puheet.

Marika kirjoitti...

Kiitos :D
Minäkin oon lukenut kevätväsymyksestä..enkä kyllä oikeesti voi allekirjoittaa sitä koskaan poteneeni,kai.Kaikista väsynein olen aina sydäntalvella.Uskon sen johtuvan jatkuvasta pimeydestä..töihin mennessä,töistä tultaessa..Aina.Eli valolla on merkitystä!