sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Inspis

Tätä inspistä piti odottaa kauan.
Mutta sieltä se vaan putkahti
ykskaks yllättäin tänään iltapäivällä.
Kaksi(ko?)vuotta edellisestä kerrasta.
Kutakuinkin.

 Materiaali on odottanut uskollisesti kaappien kätköissä.
Ja se on vain lisääntynyt ajan saatossa.

 
Tarkoitus oli tehdä pelkästään valkoisia.
Mikä ihme minuun meni?


Mistä nämä sävyt syntyivät?

Kaappien kätköistä löytyi myös kourallinen synttärikynttilöitä kaikissa
 saateenkaaren väreis.
Niitä sitten nakkelin perään.

Enkä malttanut odottaa massan jäähtymistä
vaan peitin sen narun ympärille vääjäämättä tulevan kuopan seuraavalla värillä.
Koska olen malttamaton,
saan/joudun tyytymään näihin kirjaviin..
Hhmm.

 
Lähempi tarkastelu osoittaa
ettei jälki ole kaikissa yksilöissä
kovin siisti.
Eli omaksi iloksi jäävät.

 Lähtevät kaappiin odottamaan
 vaikka pääsiäistä.
Tai jotain.
Nyt en kestä moista! :)


  Parit sytykeruusut pyöräytin ohessa,
kun sattui munakennokin löytymään.
Ei kovin hääppösiä,
mutta käyttöön soppeleita.
Annan serkkulikalle.
Jotta hänen leivinuuninsa hohkaisi
lämpöään myös miehen ollessa tien päällä.
♥ 

Ohjeita kynttilän valmistukseen löytyy pilvin pimein ihan googlettamalla.
Nyt en edes googletellut, koske ohje oli takaraivossa jemmassa.
Parin vuoden takaa.. :)))

10 kommenttia:

Sanna-Mari kirjoitti...

Vautsi mitä värejä! Mulla ois kanssa matskua kumpiinkin, mutta inspiraatioo ootelessa....sytykeruusuja en oo koskaan tehny ja kynttilöitä viimeks...öö..varmaan jotain kuus vuotta sitten.

Sude kirjoitti...

Syötävän suloisen värisiä. Melkein tekis mieli maistaa :)

Unknown kirjoitti...

Voi että on kauniita ja herkullisen värisiä. Minä en ainakaan noita kaappiin piilottaisi.... älä sinäkään. Ne tuo kevään pastelliajan mieleen ja sitä näillä pakkasilla kaipaakin :)
Nuo ruususikin on niin kauniita, ja taatusti sytyttää, jos vaan raaskii polttaa !

Susanne kirjoitti...

Ihanan värisiä kynttilöitä ja sytykeruusuja!
En ole ikinä tehnyt noista kumpiakaan, mutta joskus vielä aion yrittää:)

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Ihan selvästi kevä4tä rinnassa!
Sytykeruusuja pitäisi täälläkin väsätä. Tässä talviaikaan kun noita kynttilän pätkiä tuppaa tulemaan aika paljon :-)

JaanaElina kirjoitti...

Voi miten söpön värisiä.Niin keväisiä.

Tein muuten ihan samaa hommaa tässä joku aika sitten.Nyt olis taas uusia kynttilänjämiä odottamassa joulun jäljiltä,vois kokeilla tehdä noita värillisiä kynttilöitä.

PikkuBertta kirjoitti...

ihanan keväiset värit on kynttilöihin tullut:)

Miia-Rebekka kirjoitti...

Aivan ihanan hempeän värisiä!

Mun pitäis kans sytykeruusuja tehdä, mutta kun tahtoo olla niin sotkuista hommaa ettei huvita.

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Voi miten ihanan värisiä!! Pitäisiköhän se itsekin vihdoin ja viimein alkaa noita kynttilöiden rippeitä säästämään:)

Marika kirjoitti...

Kiitos,kiitos runsaista kommenteista!
Kynttilän valmistus ei ole vaikeaa.Se viitsiminen ja aloitus...joskus se venähtää :))