Mökiltä, taas.

Sadonkorjuuta.

PikkuTytön poimimia punaisia marjoja..

...mustia marjoja..

Potut suoraan maasta kattilaan.
Lisäksi muutamia porkkanoita
ja hieman myös puolukkaa.
Huuppa-marjoiksi.

Mies raivas ja me pienimmän kans samoiltiin metsässä.


Mökkihän on siis isäni kotitalo.
Isän kuolemasta tulee kohta 7 vuotta
ja isovanhempani, jotka talon
rakensivat ovat kuolleet aikapäiviä sitten.

Sukua toki on,
mutta suurinosa kauempana.
Piipahtelevat sitten vaihtelevasti kesäisin.
Pääasiallisesti siellä huushollataan
me ja äitini.

Olen alkanut pikkuhiljaa järjestelemään kaappeja ym.
Harkiten nakkelen jotain aina roskiinkin.
Aattelin että hiljaa hyvä tulee.
Tuon vaikka roskapussin kerrallaan kaupunkiin.

Vaikka sinällään kaikki on minulle tuttua,
olenhan viettänyt lapsuuteni kaikki kesät mummolassa
ja lisäksi vielä melkein kaikki viikonloputkin,
aina löytyy jotain yllättävää.
Tai sellaista minkä olen unohtanut.
Tai ainakin mikä saa hymyn huulille.

Varsteks vaan kuvailin jotain,
mitä vastaan tuli.
Ei kovin laadukkaita kuvia,
mutta jospa niistä jotain selvää saa..

Toisaalta tunnen myös suurta haikeutta
ja häpeääkin.
Me tavarataivaassa porskuttava sukupolvi
emme tiedä tai ymmärrä on mitä on oikea puute.

Niimpä ennen on ollut luonnollista säilyttää
kaikki mahdollinen myöhempää mahdollista tarvetta varten.
Tässä talossa puute on ollut hyvin ilmeistä.
Täällä on säilytetty ihan oikeasti KAIKKI.


Osattiin sitä ennenkin:

Tai varmaan paremminkin;
ennen sitä vasta osattiinkin.

Mummoni tekemiä.

Maitopusseista?
Niin on joku joskus sanonut.


Olipa ihana mökki viikonloppu!
Täytyy sanoa enemmänkin vois mökkeillä,
mutta kun nuo murkut, murkut... :))

Mukavaa alkavaa uutta viikkoa!
♥