keskiviikko 8. elokuuta 2012

Virkattua,väkerrettyä

Ensin väkerrys.

Valmiista saippuamassasta.
Värit ja tuoksut perään.
Helppoa!
Kukkamuotin ostin vartavasten Prismasta.
Jäi kuvaamatta ennen sellofaanin pakkaamista..

Sitten virkkaus.

Eli vanha tuttu sydän.

Ja vielä käärö,
joka kätkee sisäänsä pari postausta aiemmin esittelemäni maton.

Nämä siis tupari lahjaksi läheisille.
Samalla juhlimme saman parin naimisiin menoa
ja vielä sulhon pyöreitä vuosia.
Kaikki samalla iskulla.
Kätevää! :)

*******

Kuten edellisen, ensimmäisen maton postauksessa kerroin,
loppui kude kesken ja jouduin tyytymään korvaavaan matskuun.
Matosta tuli pienempi mitä oli aikomus.

Sen verta jäi kaivelemaan,
että päätin itsellekkin ihan oman maton tehdä.
Kokonaisen.
Vihdoin. Aikomusta on ollut jo kaaaauan..

Ja siinä seisoo!
Ei kun makaa.
Ja olen erittäin tyytyväinen :)


Linkki ohjeeseen löytyy pari postausta taaksepäin,
JaanaElinan blogista!
Kiitos sinne ihan hurrrjasti hyvästä
ja sangen ymmärrettävästä ohjeesta!
Virheiltä en voinut välttyä,
tälläkään kertaa!
Mutta se taitaa olla niiiin osa mua,
etten ees jaksa aina välittää..

8 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

OMAtekemä matto OMAlla lattialla,mikäs sen ihanampaa,tosi,tosi kauniskin vielä!!Tuo JaanaElinan ohje on ihan sikahyvä,mä yritin ensin kauhavan kangasaitan ohjeella ja maton alku näytti ihan hirveeltä,sitten kokeilin tuota millä säkin teit ja heti aukes,ihan kummallista:D
Saippuatkin on suloisia kuin mitkä,mulla on edellenkin sillä pitkällä suunnitelmalistalla noiden kokeilu,ehkä jouluksi;)
Kauniin pakettipuketin läheisesi saavat,ihan parhaita tuollaiset joiden eteen on nähty vaivaa!
Pikkuvirheistä ei kannata välittää,mullakaan ei ole mikään varmaan mennyt just ihan oikein mutta sehän tekee "tekeleistä" just persoonia,tylsäähän se olis jos kaikki olis just presiis ja pilkulleen;)
Laitoin muuten uuden postauksen loppuun linkin sinne kukanteko-ohjeeseenkin,käyhän kurkkaamassa,minusta se oli helppo ohje ja kukasta voi tehdä niin suuren kuin haluaa kun niiden silmukoiden lisäämismäärässä on ihan selvä logiikka:)
Ihanaa keskiviikkoa sulle ihanalle<3

Tuula kirjoitti...

Ihana tuparilahja ♥ Ihania olet taas väkertänyt :)

M kirjoitti...

Upea lahjasetti!!

Tuo matto on kyllä nyt kuvassasi niin ihastuttava, että mun on melkein ihan just nyt pakko saada semmonen tehdä...blogit on ihania ja sinun varsinkin =D

Riitta Sinikka kirjoitti...

Oi söpsöys! Tykkään,tykkään!!

Marika kirjoitti...

Kiitos Kirsi ihanasta ja piitkästä kommentistasi! ♥
Kiitos myös linkistä,tulostin ohjeen just ulos.Jos saan valmista aikaiseksi,kuulet ja näet siitä kyllä :)

Kiitos Tuula kannustavista lausahduksista!!En tiedä ovatko läheiseni yhtään niin riemuissaan..kohteliaita kylläkin :)
Kävin tässä pikaisesti blogissasi ja sielläpä vilahtikin ihanat matot ♥

Matonkude; Kiitos ihan mahdottomasti kauniista sanoistasi!!Sanasi ilahduttavat suuresti! ♥

Riitta Sinikka; Kiitos <3

Unknown kirjoitti...

Kiva kun löysit minut uudelleen !

Ihana oma tekemä lahja. Ja tuo matto on kaunis !!!

Sude kirjoitti...

Jopas onkin kaunis matto .

Marika kirjoitti...

Kiitos Anneli ja Sude!! ♥