keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Ei ole milloinkaan...

...aikakirjoihin kirjoitettu eivätkä perimätiedot voi kertoa senkaltaisesta ennennäkemättömästä hävityksestä joka syksyllä neljäkymmentäneljä, toisen maailmansodan kuudentena vuotena, kävi yli Lapinmaan sen kaukaisimpia ääriä myöten. Enemmän kuin satatuhatta oli niiden luku, jotka joutuivat turvaa itselleen etsimään, ken hyvältä naapurilta lännestä, ken oman isänmaan suojatummilta seuduilta etelästä. Suurin osa Lapinmaata jäi autioksi ja tyhjäksi, yhtä autioksi kuin vuosituhansia sitten, jolloin ensimmäiset erämiehet näille seuduille saapuivat.
Me tiesimme kyllä, että kotimme oli tuhottu, vilja pelloilta poltettu, kaikki hävitetty.
Mutta tänne me sittenkin takaisin tulimme, sillä tämä paikka, jossa kotimme oli kerran ollut, oli meille rakas. Sen raunioille me työtä tehden, monta huolta ja vaivaa nähden, mutta tulevaisuuteen lujasti luottaen tämän uuden kodin kohotimme.
Sinä matkamies elämän saatossa, joka tämän luet, ole tervetullut uuden tupamme kurkihirren alle. Ja sinä, joka meidän päiviemme jälkeen tässä kodissa elät työtämme jatkaen, älä anna koettelemusten päivinä mielesi masentua. Kaikkivaltias hyvyydessään on auttava sinua, niinkuin Hän meitäkin auttoi.
Hän on aina siunaava rehellisen työsi.




Mökillä.
Vintin pikkuhuoneesta.







Viikko mökillä takana.
Ihana viikko!
Sisustin vintin pikkuhuonetta talon tavaroilla.
Kaikki on talon vanhaa tavaraa.
Kaikki on talon alkuperäisten asukkaiden tavaroita,
isovanhempieni, isäni, tätieni ja setäni.

Talo onkin melkoinen aarreaitta.
Sieltä löytyy sinnikkäällä etsinnällä vaikka mitä.
Esim. Riihimäen lasipurkki tai vanhoja matkalaukkuja.
Taitavat olla kovassa huudossa huutonetissä ja kirppareilla :)

Aika on ollut kova!
Aika on muuttunut!
Onnekseni saan olla osa talon tuoretta historiaa.

Sukujuuristani ja talon historiasta olen kirjoittanut jotain aiemmin täällä.
Vintin pikkuhuoneen rempasta olen maininnut aiemmin täällä.

Kyllä maalla sitten sielu lepää!
Ruumis voi olla hieman koetuksella.
Mikä on pelkästään hyvästä.
Hyötyliikuntaa.

*************************************


Tänään kotiin palatessa minua odotti takapihalla
tällainen näky:

Seitsemän kukkivaa,
yksi vielä nupulla.

Minä ainakaan en tiedä mitään kauniimpaa.

7 kommenttia:

Matonkude kirjoitti...

Kauniisti olet huoneen sisustanut ja vanhoille aarteille hienot paikat löytänyt.
Yhdenlainen hieno kunnioitus menneelle sukupolvelle, joka työllään ja uhrauksillaan antoi meille tämän vapaan maan.

Huoneentaulussa seuraava lause hätkähdytti minut kauneudellaan!

Ja sinä, joka meidän päiviemme jälkeen tässä kodissa elät työtämme jatkaen, älä anna koettelemusten päivinä mielesi masentua.

Kunpa me tuon muistaisimmekin aina =D

Kirsi kirjoitti...

Tuommosen tekstin lukemisen jälkeen muistaa (taas hetken aikaa) miten hyvin ne omat asiat kuitenkin on,toiset on joutuneet kotinsa jättämään,ihan niinkuin minunkin isäni aikoinaan Karjalassa,ja itse täällä välillä hohhailee että mihinkäs mä tän kukkapurkin sijoittaisin...Niin se vaan menee!
Ihana paikka tuo mökkinne ja voi pojat,eiku tytöt mitä aarteita se sisällään pitääkään,ihan oikeita aarteita mielestäni just tuollaiset jotka on oman suvun käytössä olleet,arvo oikeastaan korvaamaton:)
Pioni on munkin mielestä varmaan maailman kaunein kukka,siellä anopin kukkapenkissä niitä tosiaan on piisalle asti,ovat asuneet talossaan varmaan 35 vuotta ja pionipenkki on jo alkuaikoina perustettu,ihan mielettömästi kukkia:)
Yritin aiemmin kommentoida tekemääsi tunikaa mutta näytti erroria,suu auki sitä aikani toljottelin,jumprahuitti nainen miten lyhyessä ajassa susta on tullut hirmuisen taitava virkkaamaan,aivan ihana oli tunika!!
Kukkeaa torstaita sulle<3

pitsienkeli kirjoitti...

En minäkään=)Ja tuoksu on niiiin ihana.Sä saitkin pionit kuvaan myös.Minä olen vaan ihastellut pionien lehtiä.Jospa ensi kesänä tai sitä seuraavana tai.....
Oikea aarreaitta tuo mökki=)Ja mitkä maalaismaisemat!
Mukavaa viikonloppua sulle=)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Hurmaavia kuvia! Hyvää viikonloppua!

Sude kirjoitti...

Löysimpäs tänne :)
Pääsin minäkin tavallaan käymään teidän mökillä :) Ihanaa, että joku vaalii ja kunnioittaa sukunsa perimää. Minunkin isäni joutui sota-aikana evakkoon, kahdesti kuljetti jalkaisin lehmät Karjalasta Suomeen. Nyt on suku ja tavarat levinneet maailmalle eikä minulle ole mitään jäljellä :(
Kävin lukemassa sen Petsamo-jutunkin ja kyllähän se laittoi miettimään.

Marika kirjoitti...

Matonkude; Kiitos!Teksti on myös mielestäni hyvin koskettava.Kumpa tosiaan sen viisaus pysyisi mielessämme aina.

Kirsi; Niimpä!Omat murheet tuntuvat hetken kovin mitättömiltä tuon tekstin jälkeen.Kiitos myös kehuista koskien tunikaa!Olenkin siitä kyllä ylpeä!

Pitsienkeli; Kiitos!Mökki maisemineen on todellakin ihana.Oikeaa terapiaa tuo maalaiselämä kaupunkielämän vastapainoksi.

Riitta Sinikka; Kiitos! <3

Sude; Kiitos!Ja tervetuloa :)
Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita vaan konkreettinen perintö voi olla tosiaan maailmalla.Sinä vaalit perintöäsi sydämessäsi! <3
Tärkeää on ettei vanhempiemme ja isovanhempiemme työ ja uurastus unohdu.

Aava kirjoitti...

Wanhat tawarat on ihania! Kauniisti olet laittanut, tykkään.