sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kaulahuivi ja käsityömessujen antimia



Minä,
joka en osaa neuloa
opettelin neulomaan. Uudelleen.
Mummo kävi ystävällisesti kädestä pitäen palauttamassa
mieleeni niin oikeat kuin nurjatkin silmukat
sekä silmukoiden luomisen.
Tein kaulahuivin,
sellaisen tuubihuivin.
Vai onko tämä tuubihuivi,
kun kiepautetaan kaksi kertaa kaulan ympäri?
Onko tuubihuivi sellainen kaulurin tapainen?
Tää ei tiedä,
mutta eipä tää itelle sitä tehnytkään...


...vaan tyttärelleen Tuulihatulle.
Joka pienen suostuttelun jälkeen suostui
myös kuvattavaksi.


Lankana oli Novita Crystal,
puikot nro 12.
30 silmukkaa ja aina oikeaa..
Himpun pelkäsin, että huivista tulee
liian muhkea. Silmukoita olisi voinut
olla vähempikin.
Mutta urhea tyttäreni aikoi käyttää sitä.
Hän suorastaan jopa piti siitä!
Viis pienet virheet ja löysät silmukat :))

Vielä HOX!Tuulihatun kengät!!
Viime sunnuntaina nakkasin tyttären kaupunkiin
uimahallista tullessamme.
Puhe oli että hän ostaa saappaat.
No niin ostikin,
mutta että tuollaiset...
Itse kun en ole koskaan korkkareita käyttänyt.
Eivät ole tyyliäni,
ovat epämukavat jalassa
ja ennen kaikkea tätä pituutta on ihan omasta takaa
vähän liikaakin.
No, pituutta löytyy tyttäreltäkin,
saman verran kuin minulta.
Hän osaa kävellä noilla ja tuntuvat
hänen jalkaansa hyviltä.
Pituus ei haittaa. Hän ei ole ainoa pitkä,
kuten minä aikanani...
Mutta hieman kakistelin saappaat nähdessäni..
Hieman keskustelimme aiheesta...
Mutta ok.
Onhan muitakin kenkiä,
eihän noiden tarvitse olla jalassa 24/7...

Yksi äiti-ihminen kuitenkin harmistui moisesta käytöksestämme.
Hän on käynyt kertomassa,
kuinka pilaan lapseni akilesjänteen
ja pohkeen ja ties mitä ja varmaan ainakin koko tulevaisuuden samalla iskulla.
Tai sellainen tunne mulle tuli...

Mutta onneksi en ole kulmakunnan ainoa huono äiti!
Olen tarkkaillut tilannetta KOKO viikon!
Seurannut kenkiä niin nuorilla kuin vanhoilla.
Ja totta se Tuulihattu turisi;
Kaikilla on korkkarit!
Paitsi mulla! :)
Koska en niitä halua...

Niih, että toivon
syämmestäni lapselleni tasapainoista ja onnellista
tulevaisuutta.
Kengistä riippumatta.
Ja sitä paitsi, mielestäni,
nuo ovat kauniit ja sopivat tyttärelleni täydellisesti!!
Näillä siis mennään,
ei 24/7, mutta aina välillä...
**************
Eilen käytiin Mummon(mun äitin)kans käsityömessuilla.
Mummon kans on ihana hengailla.
Kun omat messuille varatut varat loppuvat,
Mummo lainaa... :)

Ostin Ihania Isoja Nappeja!


Ostin matonkudetta.
Tumman ruskeaa...


...koko kassin.


Ostin tällaista jännää verkkolankaa.
Ikuna ennen en oo moista nähny.
No en kyllä oo seurannutkaan tarjontaa,
mutta meidän marketista tätä ei saa.


Olen neulomassa siitä huivia.
Jännää, mutta outoa...
Lanka kulkee hieman hitaasti hyppysissäni,
mutta hiljaa hyvä tulee,,,
Tulosta kuitenkin syntyy hitaudesta huolimatta
nopeasti. Millä on suuri merkitys mielenkiinnon
säilymisen kannalta :)


Noita verkkolankoja oli pilvin pimein.
Mitä erilaisimpina,
vahvuudeltaan, väriltään..jossakin oli jotain palleroitakin..
Ostin vain tuon yhden kerän.
Opettelen...


Muitakin lankoja tarttui mukaan.
Mitähän olivat niin ihania.
Ja kohtuu hintaisiakin...
Lisäksi ostin Isännän lakua isännälle,
terveysvaikutteisia inkiväärikarkkeja sekä jalkavoidetta.
Messuilla oli niin mukavaa!
Tunnelma kohillaan,
shoppailuseura mitä parasta..
Ihana ja inspiroivaa oli seurata niitä naisia,
joilla oli taito hyppysissään.
Loistavaa oli, että he kädestä pitäen opettivat ja neuvoivat
kuinka mitäerilaisempia tuotteita tehdään.
Minäkin seurasin varmaan neljän eri naisen opetusta
tuon verkkolangan neulomisesta.
Menikö oppi perille? En tiedä!
Mutta kuten sanoin,
mukavaa oli!
****
Tulipa pitkä postaus!
Hatunnosto sinulle,
ken jaksoit tämän lukea!
Tulipahan nuristuakin!
Sorry,ei ollu alunperin tarkotus...
Mutta saimpahan sanottua mieltä
painavan asian. Johon en enää palaa..
Ugh, olen puhunut!

Nyt kiiruhdan vielä hetkeksi haravoimaan,
kohta jo tulee pimeä!
Mukavaa sunnuntai iltaa :)

8 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Kaunis on malli kera kauniin huivin ja kauniiden kenkien;)"Totuudentorvia" on maailma väärällänsä,hyvä kun suhtaudut huumorinpilke silmäkulmassa(näin ainakin oletan)moisiin torviin,eikös se Tuulihattu harrasta urheiluakin,sillä lienee suurempi merkitys akilleksiin,pohkeisiin sun muihin tulevaisuuksiin kuin korollisilla kengillä;)Ihania jutskia olet messuilta löytänyt,tuo verkkolanka on mullekin aivan uus tuttavuus,laitahan kuvia valmiista huivista,tiedä vaikka itsekin innostuisi...Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

Miia-Rebekka kirjoitti...

Kiva huivi! Ja kiva, kun olet innostunut neulomisesta :) . Se on hyvä taito!
Kauniit kengät Tuulihatulla. Minä oon käyttänyt korollisia kenkiä ehkä jostain 15-16-vuotiaasta eikä jalkojen kanssa ole ollut mitään ongelmia. Olis varmaan aika eri asia, jos kengissä olis 10 sentin korot ja niitä pidettäis päivittäin monta tuntia päivässä.

Marika kirjoitti...

Kirsi:Kiitos kauniista sanoistasi!Totuudentorvi olikin juuri oikea sana;näitä riittää...varmaan hänenkin tarkoitusperänsä olivat loppujenlopuksi pelkästään hyvät,tiedäppä häntä!Tuulihattu harrastaa tosiaan tanssia..
Jos ja kun saan huivin valmiiksi,voit olla varma että kuvaa läjähtää ruutuun :))

Miia-Rebekka:Kiitos!Neulominen onkin yllättäin tosi mukavaa;suotta vierastelin sitä :) Katotaan jos innostun vielä lisää..
Kiva kuulla ettei sinullakaan ole ollut ongelmia jalkojen tai minkään muunkaan kanssa vaikka koroilla olet kulkenut.Kohtuus on ilmeisesti se,mikä ratkaisee :)

Riitta kirjoitti...

Minä kans viime talvena opettelin neulomista uudelleen ja nyt tekis koko ajan mieli ostella kaikkia ihania lankoja :) mulla on tosta crystalista tulossa myös tuubihuivi ja pipo, vaaleenpunasena! Innolla ootan mitä noista uusista langoista valmistat :)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Hieno tuubihuivi=)Suojaa hyvin kaulaa lumituiskuilla ja tarvittaessa vetää päähänkin.Tuommoinen täytyy kyllä tehdä itsellekkin.Terkkuja vaan mallille,että hienosti käy ja kengätkin on tosi tyylikkäät.Meilläkin tytär menee koroilla ja korkeilla.Minä en ossaa ja hyvä niin.
Kivoja ostoja messuilta.Kiva kattoa sitten,mitä olet tehnyt niistä.Kivaa viikkoa ssulle=)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Oi,ihana tyttö sai ihanan huivin!!

Sanna-Mari kirjoitti...

Luettu on, hauskaa viikkoo (kiirettä pukkaa...) :)

Marika kirjoitti...

Riitta:Kiitos!Mullakin on alkanut hiipiä lankoja kotiin kuin varkain...Pitäis tehä luja päätös,että ensin kutoo/virkkaa lankoja vähemmäksi ennen kuin saa uusia ostaa.. :)
Laitathan kuvia valmiista tuotoksistasi!

Pitsienkeli:Kiitos!Sekä omasta että mallin puolesta :)
Kuvia tulee varmasti,jos jotain aikaiseksi saan.. :)

RiittaSinikka: Kiitos :))

Sanna-Mari: Tack,kun jaksoit lukea ja ehdit siitä ilmoittaa :)))
Mukavan kiireistä viikkoa sulle!