keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kalevalanpäivä



Ala - asteella vietettiin maanantaina Kalevalanpäivää.


Lapset ja opettajat pukeutuvat vanhanajan tyyliin.
Ohjelmassa oli perinneleikkejä ja laulua.
Esillä oli tutustumista varten vanhanajan käyttöesineitä
kuten kahvimylly, tuohireppu ja tuohikengät.
Tyttäreni oli myös silittänyt entisaikojen tapaan.
Päivä oli ollut mukava. Ja hyvin tavallisuudesta poikkeava.
Hienoa, että viitsivät järjestää lapsille ohjelmaa.
Ja mikäs sen parempaa kuin entisajan elämään tutustuminen.
***
Tänään tällä samaisella tyttärellä onkin elämänsä ensimmäinen koe.
Matikan kokeita kun ei lasketa, niitä on vähän väliä.
Aiheena siis ympäristötieto, tarkemmin ihminen.
Hyvin tuntui tyttö osaavan, kun illalla kuulustelin :))
Yläasteella ei lie kokeita nykyisin olekkaan,
ainakaan ei ole kukaan aikoihin puhunut,
saati silmieni alla lukenut...

Poika sinetöi tänään tulevaisuutensa.
Laittaa paperit matkaan yhteishaussa.
Voi, kuinka toivon hänen pääsevän haluamalleen tielleen,
kesällä vasta selviää.
Paitti että soveltuvuustestit ko. alalle ovat jo toukokuussa,
sinne pitäis tietty eka päästä :)

Ja minä. Tässä istun ja ihmettelen.
Talo on tyhjä, siivottakin pitäis.
Ja nukkua! Miten osaan?
Illalla alkaa työvuoro 21.00 ja päättyy aamulla 7.00.
Noh, voip huomenna uni maistua :))



6 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Mukavaa, kun kouluissa vanhaa perinnettä otetaan esille ihan konkreettisesti!
Tsemppiä lapsosille kokeisiin ja hakuihin! :)

Iloista maaliskuuta! :)

Riitta kirjoitti...

Mukava tuollainen perinne päivä, kun tuntuu että nykyään perinteet monissa kouluissa on jätetty kokonaan huomioimatta.
Toivotaan nuorelle miehelle onnea matkaan.
Nyt heti kiltisti nukkumaan että jaksat sitten töissä! Ei vaan tiedän tuon tunteen, ei auta pakolla yrittäminen.

Susanne kirjoitti...

Ihanalta kuulosti koulun perinnepäivä. Kiva kun tuollaisia päiviä järjestetään:)
Pojallesi pidän peukkuja että pääsee valitsemaansa kouluun.

Lämmin kiitos tunnustuksesta jonka sain edellisessä postauksessasi!:) Liitän sen omaan seuraavaan postaukseeni:) Kiva kun sain sinusta uuden blogiystävän:)
Oli kiva lukea sinun viisi kohtaasi.

Marika kirjoitti...

Nina:Niimpä,Suomalaisen kulttuurin päivä tulisi huomioida laajemmin.
Kiitos!Ja iloista maaliskuuta myös Sinulle!

Riitta:Näin on,Suomalainen kulttuuri kunniaan!
Kiitos!Olen nyt yrittänyt nukkua,hieman laihoin tuloksin..

Susanne:Kiitos!
Ja ole hyvä!Tykkään myös uudesta blogiystävästäni! :)

Hanne kirjoitti...

Onpas mukavaa, että koulussa vietetään jotain perinteistä päivää. Nykyään kun kuulee, että joulujuhlatkin pitäisi poistaa.
Kaikki tuollainen on niin lapsienkin mieleen.
Mukavaa viikon loppua:)
-Hanne-

Marika kirjoitti...

Hanne:Kiitos kommentistasi :)Jo nyt jos joulujuhlatkin poistettais...Rajansa kaikella!
Mukavaa viikonloppua myös Sinulle! :))