torstai 6. tammikuuta 2011

Koukutusta & Ihana Kirja



Ja niin saapui Loppiainen, tuo joulun lopettaja.
Ainakin meillä!
Kuusi ym. tykötarpeet kerättiin pois.
Jouluverhot lähti eilen.
Ja osa krääsästä jo aiemmin..
Jotain sai jäädäkkin, kuten SISUSTUSvalot(ei jouluvalot)
ja kynttilöiden valossa tietysti tunnelmoidaan pitkälle kevääseen :))
Niin sitä joulun alla iloisesti ja kepeästi joulu kotiin levitetään.
Yhtä kepeästi ei käy sen pois korjaaminen...
Mutta korjattu on.
Ja Joulun aika oli mukava.
***
Joululomalla aloin taas koukuttaan.
Ensin niitä sydämmiä.
Sitten kaivoin esiin viime maaliskuussa aloittamani
suuret isoäidin neliöt.
Niitä silloin innoissani tein hetken, mutta
kevät toi mukanaan uudet tuulet ja isoäidinneliöt jäi odottamaan
uutta inspistä...joka tuli nyt!
Onneksi olin ostanut lankaakin kunnolla varastoon..
en tiiä ees myydäänkö tuota lankaa enää.


Neliöitä on mukava virkata töllöä tuijotelessaan.
Ja niitä onkin jo ihan iso pino kasassa.
Voip olla, että jos innostusta riittää
pääsen jo piakkoin yhdistelemään niitä.
Paitti että sitä ennen päättelen joka palan...huoh!
Virkkaaminen on niiin mukavaa, mutta ei päätteleminen...
Joku järkevä tietty päättelis joka palan sitä mukaa kun valmistuu,
mutta moista järkevyyttä ei oo täällä näkyny! :)


Anoppini pyysi meidät Loppiaisen lounaalle.
Kutsun otimme enemmän kuin ilolla vastaan.
Ruokana oli meidän perheen herkkua,
pottumuussia ja poronkäristystä! Slurps!
Höystettynä tietysti puolukkasurvoksella...
Ja kylläpä maistui.
Poronkäristys oli ennen muinoin appiukkoni bravuuri.
Siihen lorautettiin tilkka oluttakin...
Appiukon kuolemasta tuli juuri kuusi vuotta...
Mutta anoppi kyllä loihtii aivan yhtä hyvää,
lie samalla salaisella reseptillä :))
***
Paikalle tuli myös mieheni veli sekä hänen...öö...
tyttöystävä/avovaimo.
Tyttöystävä on kotoisin Australiasta.
Hän oli täällä viime talvesta kesään ja
palasi sitten kotimaahansa järjestämään asioitansa.
Nyt hän tuli Tapaninpäivänä takaisin sillä mielin, että voisi jäädä :)
Hän puhuu pelkästään englantia, mutta on ilmeisen nopea oppimaan.
Jo nyt sieltä tuli yksittäisiä suomen kielen sanoja kuten kiitos, ole hyvä, erittäin hyvää... jne.
Oikein mukava ja herttainen.
Kumpa vain kaikki kävisi hyvin.
Hän voisi olla tuleva kälyni :)
Hän toi lapsille paljon kaikkea kivaa...
Ja me isot saatiin aivan ihana kirja.
Kirjassa paljon kauniita kuvia Australiasta
ja hän on käynyt lähes jokaisessa kirjan paikassa.
Kuvien vieressä on jokin kaunis ajatelma
sekä tietoa paikasta.

Tätä kelpaa selailla...







Tämä alimmainen kuva on mun lemppari!
Siinä on sitä jotain..
Ja värithän näissä kuvissa on aivan uskomattomat.
Mun kamera ei ikinä pysty niitä vangitsemaan...

Niin, Tuulihattuhan sai uuden kameran joulupukilta.
En oo vielä "kerenny" perehtyä siihen plus että kamera
on aina menossa kuin Tuulihattukin.
Ja Tuulihattu on nykyisin yllättävän paljon menossa...
Niin että minä täällä kuvailen tällä vanhalla ja
raihnaisella kameralla...
Pitää olla kiitollinen tästä raihnaisesta :)

5 kommenttia:

Sanna-Mari kirjoitti...

Harmillisesti meidän jouluverhot ei lähteny tänään...ehkä viikonloppuna :D
Kolmen työpäivän jälkeen mun oli pakko nukkua yhteentoista :P :D
Mistä sulla tota virtaa piisaa :-O :) En oo tehny mitään...no tein pari pientä hamahelmijuttua tänään Pojan kanssa. Tutustuin moisiin lähemmin eilen ekaa kertaa ja piti kotiinkin niitä ostaa.
Neliöpeitostas tulee kyllä hieno! :)

Upeita noi kuvakirjat. Meilläkin on muutama Miehen reissuilta tuoma, ei kylläkään Australiasta.

Mukavaa illan jatkoo! :)

Marika kirjoitti...

Kiitos Sanna-Mari!
Empä siitä virran piisaamisesta tiiä...näin tällä hetkellä,mutta varmaan pian taas toisin!Ja kotitöistähän voi aina liisiä.. :))
Hamahelmeily on kivaa,pitäiskin meilläkin kaivella taas helmet esille..
Joo, silloin kun väsyttää niin se on nukuttava!Aivan huippua että siihen on välillä mahdollisuus! :))
Latailehan sinäkin akkusi ja sitten rauhassa jouluverhojen ym. kimppuun.Ne ei varmaan karkaa..?
Ja sitä paitsi oon ehdottomasti sitä mieltä, että aina ei oo pakko ees jaksaa...
Mukavaa perjantai päivää!

Janita kirjoitti...

Hyvännäköistä peittoa värkkäät! :)

Marika kirjoitti...

Kiitos Janita! :))

Tuulihattu kirjoitti...

kyllä saat sitä kameraa käyttää mutta kun et ikinä halua sitä kattoa ku tarjoon :D