perjantai 24. syyskuuta 2010

Mökille


Viime kesänä otettu kuva mökin portailta. Yöllä. Tuolla etelä-lapissa saa oikeasti nauttia noista yöttömistä öistä. Melkein jo ikävä kesää. Ja mökkiä. Mutta tänä iltana otammekin ja starttaammekin mökille. Tarkoituksena laitta mökki talviteloille sekä miehen kanssa käydä vähän raivaamassa metikössä :) Mukavaa!
Kamera jäi huoltoon, joten uusia kuvia en saa otettua vähään aikaan.
Saippua ym. kuvat tulossa siis myöhemmin.
Nyt alan tekemään koulutehtäviä. Aiheena elämänkaari ja käsittelyssä viisi perättäistä kriisiä.
Teen tehtävän miehestäni :)

maanantai 13. syyskuuta 2010

Portaikosta ym. sälää

Portaat uusine koukkuineen.


Kello jonka ostin häthätää viime viikolla eteiseen.
Kovin on kesäinen kello, mutta hätäpäissäni kuitenkin tähän päädyin.
Eteinen siis huusi kelloa. Kelloa, jossa on numerot, jota kaikki ymmärtävät :)
Laitetaan syksyisempi kello hakuun...


Tässä kannu jonka sain kesällä Tervolan kierrätyskeskuksesta.
Ikinä en ole käynyt niin siistissä kierrätyskeskuksessa tai muuallakaan. Ja ennen kaikkea, kaiken sai ilmaiseksi. Ota ole hyvä! Vielä henkilökunnalta tarkistin että voin ottaa maksamatta...
Ensi kesänä menen varmasti uudestaan.


Nii-in, kovin kesäiset fiilikset täällä meillä on. Jotain syksyistä kuitenkin heitin sekaan, kuten nämä marjat tähtineen...onkohan se jo jouluistakin?
Kesästä kai voi suoraan siirtyä jouluun!



lauantai 11. syyskuuta 2010

Niitä näitä









Täällä taas! Pitkästaikaa!
Blogitaukoa tosiaan pidellyt, mutta pikaisesti olen muiden ihania blogeja käynyt vilkuilemassa.
Kuvia en ole ottanut aikoihin, osaankohan enää ees?
Kamera on nyt menossa Tuulihatun mukana Utajärvellä, kaverin mökillä.
Joten eipä siis tarvinu vieläkään kuvia ottaa :))
Pläjäytin sitten tiskiin kuvia matkanvarrelta...kuvia, joita kai joskus oon aikonutkin julkaista...
Nyt ei siis tarkempia sepustuksia kuvien tiimoilta luvassa :))
***
Elämä on kumman kiireistä. Opiskelu vie aikaa...tarkemmin sanottuna oppimaan oppiminen vie aikaa. Me luokkakaverit sitten toisiamme tsemppaamme, että kyllä se tästä, jokainen oppii, kohta menee jo rutiinilla...niimpä. Kuinka odotankaan sitä rutiinia :D
No joo, nyt kuitenkin jo helpottanut se pahin paniikki, joka iski alussa. Että siis mihin mä oon käteni iskeny. Etten selviäis. Muka. Minähän selviän! :)
***
Elämää on varjostanut suuri huoli läheisistäni, rakkaasta serkkulikastani sekä papastani.
Nyt voin jo melkein huokaista.
Kaikki on niin hyvin kuin vain näissä olosuhteissa olla voi.
***
Keittiö on tosiaan ollut jo yli kolmne viikkoa toiminnassa. Hädin tuskin muistamme aikaa, jolloin elimme olohuoneessa. Niin se aika kultaa muistot :)
Tänään mies saumaili noita keittiön pöytätasoja+tiskipöydän seiniin kiinni ja laminoi hellan alusen ja laitteli joitain listoja uusiksi ja portaikon viimeinen pystypienakin on paikoillaan. Siitä laitan kuvaa pikimmiten.
Nyt, leppoisaa lauantaita!